6.11.2015

Kyllä töissä on sitten mukavaa


Meillä on aivan mahtava työporukka ja melkein päivittäin saa nauraa vatsalihakset kipeiksi. Välillä painetaan tukka putkella aikataulujen kanssa ja välillä voi ottaa vähän rennommin ja laulaa luritella villasukat jalassa.

Työpaikalla on melkein aina yksi karvakaveri ilostuttamassa päivää. Amerikanakita Hero alias Pöpi, viettää eniten aikaansa kanssamme. Sitten kun Uno (the westie) ilmoittaa saapuvansa työpaikalle, Pöpi pitää pekkaspäivän. Näiden urosten välillä ilmapiiri ei todennäköisesti ole yhtä miellyttävä.

Videolla on myös ensivaikutelmia Biozellin tyvispraystä, joka tuli ostettua i love me -messuilta. Ja kaikkea muuta pientä.

Hauskaa nenäpäivää!
Meillä on tänään kivaa tiedossa työporukan kanssa, kun lähdetään vähän virkistäytymään.







34 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta työpaikalta. Itellä on pariin otteeseen sattunut sellainen työpaikka, että hyvä jos pomo tai esimies edes tervehtii aamuisin ja aina ei ole tiennyt mistä päin tuulee. Aina ei ole tiennyt, ovatko lintuja vai kaloja. Joskus ollut ihan ahistavaa lähteä töihin ja joskus itkukurkussakin. Onneksi ovat taakse jäänyttä elämää ja toivon, että joskus vielä löytäisin sellaisen paikan missä olis kiva esimies tai pomo. Työkavereissa ei ole ollut moitteen sijaa, aina huumori lentänyt...tietysti on poikkeuksiakin. Kyllä mie sanon, että jokainen esimies ja pomo pitäis käydä esimies koulutuksen ja ihmissuhdetaidot. Pienet irtiotot työkavereidenkin kanssa tekee hyvää ja kivaa sinne teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Päivi. Se on tärkeää, että työpaikalla viihtyy, kun siellä tulee viettämään suurimman osan päivästään. Onneksi sinun ei tarvitse enää tuntea ahdistusta.
      Iltamme oli oikein hauska :)

      Poista
  2. Ihana video. Se on tärkeää, että on ihanat työkaverit. Mulla oli myös hauska työpaikka, niin hauskat työkaverit. Mukava ilmapiiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤︎ Mukavaa, että sulla jäi mukavat muistot työpaikasta.

      Poista
  3. Voi kuinka kiva fiilis työpaikallasi näyttää olevan. Ihanaa, että on aikaa vähän hupsutellakin välillä. Olet onnekas!
    Olet innostanut minutkin katsomaan käpyjä sillä silmällä. Vielä on tällä käpyjen keräilijällä kuitenkin matkaa tuollaiseen kranssiin ;). Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Katja. Minustakin on mukavaa, että välillä saa hupsutella ja löytyy samanhenkisiä työkavereita.
      Käpykranssi ei ollut kovin vaikea tehdä. Tämä oli minun ensimmäinen kranssi ja valmistui yllättävän näppärästi. Onneksi kävyt ovat ilmaisia niin ei haittaa vaikka menee vähän harjoitellessa. Uskon, että sinun kranssista tulisi upea. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  4. Kiva video♥
    Haastoit minut jokin aika sitten Blogini tarina-haasteeseen. En ole unohtanut haastetta vaikka vastaus on viipynytkin. Seuraavassa postauksessani ajattelin vastata haasteeseen:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne. Jään mielenkiinnolla odottamaan vastauksiasi. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Hauska vloggaus! Tuon tyvisprayn sain minäkin viime viikonloppuna. Pitää joku päivä testata. Ihanaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Jaana. Laitoin tyvisprayta eilen oikein kunnolla ja se tekee hiukset vähän likaisen oloisiksi. Tuote ei ole päivittäisessä käytössä kovin käytännöllinen, mutta hätätilanteet se pelastaa, kuten minun iltani eilen.
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle ❤︎

      Poista
  6. Ihania maskotteja sun työpaikalla. Mä haluun kanssa :D

    Hieno käpykranssi ja mahtavat hampurilaiset.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ❤︎
      Maskotit tuovat työpaikalle kivaa piristystä. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Oi miten kiva video :D tuli ihan hyvälle tuulelle :) ja tuo tyvispray oli kyl jees!

    Hyvää viikonloppua ja pitäkää hyvät virkistäytymiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Nadja. Video sai työpaikallakin monet naurunremakat aikaiseksi :D
      Ilta oli oikein hauska. Saas nähdä saanko ensi viikon videoon siitä mitään kuvamateriaalia :)
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Hauska postaus:) Kiva,että viihdyt työssäsi..se on iso asia ♥ Minäkin tykkään työstäni. Sinne on aina kiva mennä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Anne. Mukava kuulla, että sinuakin on onnistanut työn suhteen. Kuten sanoit, se on todellakin iso asia.

      Poista
  9. Byääh, olette niin ihania, ikävä iskee! Ja uusi sohvakin bongattu toimiston aulasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuhan taas pyörähtämään. Seuraavalla kerralla ei tarvitse istua lattialla ;)
      Sohva on mahtava löytö nettikirppikseltä.

      Poista
  10. Hauska vlogi.
    Niin, voihan käpyjä käyttää ikäänkuin väärinpäinkin, ei ole tullut mieleen. ;)

    VastaaPoista
  11. Voi mikä hyväntuulen video! Käpykranssi on täälläkin to do-listalla, se on tosi kaunis! Hyvää viikonloppua Kati!

    VastaaPoista
  12. Käpykranssi on kyllä nostalginen. Mummilla sellainen ovessa jo minun lapsuudesta ainakin. Ihania karvatteja. <3

    VastaaPoista
  13. Oijoi, tulipa käpykranssista kaunis!

    VastaaPoista
  14. Moikka. Olipa aikamoinen nalle maskotti n:o 1. Ja punatulkulla tuli mahtava röyhtäsy vai murisiko toisele tulkule? Mieki haluan tuomosen käpykranssin. Oli hauska video. :-) :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) Tuo nalle kääntää katseita ja saa ihastelua osakseen kulkiessaan kaduilla. Punatulkun murina kuulostaa kieltämättä röyhtäisyltä :D
      Käpykranssi, sole homma eikä mikhään ;) Solekko tehhä!
      Kiitos Päivi :)

      Poista
  15. Ihan hulvaton tuo työpaikkaosuus, naurustani ei meinannut tulla loppua!! Suloinen Pöpi, ja millaisia työpäiviä viettääkään. Herkut kannetaan eteen, rapsutellaan ja kehotetaan pötköttämään. Sopis tuollainen työnkuva minullekin :D

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kikka :D :D
      Olen monesti katsonut Pöpiä ja miettinyt kuinka helppoa hänellä onkaan töissä :)
      Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  16. Ihana video. Mieskin katsoi pitkään kun puhelin alkoi lallatteleen.
    Siis meillä on töissä niin mahtava porukka ettei yhtenäkään aamuna ketuta mennä töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Mukava kuulla, että myös sinulla on töissä mahtavat työkaverit.

      Poista
  17. Kiva meininki töissä! Otin oman westieni kerran mukaan töihin, ja viimeisen; vahti minua huoneessani niin kovin, että työkaverit sai joka kerran ohi mennessään kauheat murinat ja haukut! Tosi hieno oranssi!

    VastaaPoista
  18. Kiitos Satta :)
    Nämä karvakamut ovat onneksi kaikkien kavereita :D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista!