14.10.2016

Outo uni


Tällä viikolla näin erikoista ja todentuntuista unta, josta kerron enemmän videolla.
Taas tuli kokkailtua ja isolla kirkolla piipahdettua työasioissa. Työkaverit hulluttelivat matkalla :D

Eilen satoi pikkuriikkisen räntää tälle syksylle. Voi ei, tästä se talvi alkaa tehdä tuloaan.
Toivottavasti viikonloppuna olisi vielä mukavan syksyiset ilman.

Ja hei! Viikon kuluttua alkaa ne kauan odottamani Ikean synttärit. Pääsen vihdoin sisustaan uutta työpistettäni, kunhan saan hankittua sen työpöydän ensin. Samalle viikonlopulle osuu myös I love me -messut, jonne aion myös ehtiä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!




19 kommenttia:

  1. Harmi ku en pääse videot katsomaan muun perheen nukkuessa mutta itse näin viime viikolla ihan hirveän painajaisen joka liittyi perheeseen ja pieneen perheenjäseneemme. Oli ihanaa mutta samalla raskasta herätä. Koko päivän oli melkoinen alakulo. Toivottavasti uni ei koskaan ikimaailmassa toteudu 😯😓
    Ihanaa viikonloppua sinne 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni. Painajaiset on aivan kauheita. Onneksi en näe painajaisia enää kuin ehkä kerran tai pari vuodessa. Niistä jää pitkäksi ajaksi kelju olo.

      Poista
  2. Minäkin ajattelin viikonloppuna tehdä riisipuuroa.
    Ostin kaupasta jo rusina/luumusoppaa!😀
    Ihanaa viikonloppua sinulle!❤️🍂🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari 💜
      Riisipuuro on herkkua ja jouluna luumusoppa on ihan must riisipuuron kanssa.

      Poista
  3. Oi, täytyykin tänään keitellä riisipuuroa. Ei ole tullut tehtyä pitkään pitkään aikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riisipuuron keittäminen on vähän työläämpää, mutta on sen arvoista :)

      Poista
  4. Me tehään aika usein riisipuuroa, kun mulla on toi keliakia, niin on niin vähän puuroja joita saan syödä ja joista tykkään.
    Oikein hyvää viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia 💜
      On se hyvä, että löytyy luontaisesti gluteenittomia puuroja.
      Riisipuuro on oikeastaan ainoa puuro, jota itsekin syön.

      Poista
  5. Mie Ostin Ruotsista puuron :-) hyvään viikonloppua<3

    VastaaPoista
  6. Mie Ostin Ruotsista puuron :-) hyvään viikonloppua<3

    VastaaPoista
  7. Ja taaskaan ei tullu tämä videopostaus mun lukulistalle näkyviin, mutta messulippuarvonta tuli. Höh. Vaan onneksi en oo ihan niin dementoitunut vielä, ettenkö muistaisi käydä täällä varsin katsomassa nyt kun tiedän ongelman.

    Olispa ollut kiva kuunnella tota unitarinaa pidempäänkin. Alkoi jo ihan jännittää. Ja mulla on kanssa luonnoksissa keskeneräisenä uniin liittyvä teksti. Kertoo sellaisesta yhdestä vakiounesta, jonka näen aika usein ja jolle olen etsinyt tulkintaa.

    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kiva kattoo aina sun ruuanlaittoa :) Tuota riisiä vois ostaa kaupasta. AIka jännä uni, varmaan ihmetytti aamulla...Kummallinen kyllä oli. Ihanaa sunnuntaita Kati <3

    VastaaPoista
  9. Riisipuuro onkin ainoa puuro oikeastaan, mistä tykkään. Sielläkin tykätään kanasta ja onhan se helppoa ja siitä saa monipuolista ruokaa ihan mausteita vaihtamalla. Liisa

    VastaaPoista
  10. Viikonloppuna on kyllä pakko tehdä riisipuuroa. Oikein iski nyt himo. Se on vaan niiiiin hyvää :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista!