31.3.2017

Reissu tiedossa

Maanantaina lähden äidin ja tädin kanssa Skotlantiin pienelle kolmen yön lomareissulle. Tyttärellä sattuu olemaan sopivasti pääsiäislomaa, joten kiva nähdä hänet taas pitkästä aikaa muutenkin, kuin vain Skypen kautta. Olen odottanut matkaa pari kuukautta ja vihdoin sen aika koittaa. Ihana lähteä reissuun mukavassa seurassa. Mies ja poika eivät innostuneet reissaamisesta, joten kiva, että äitini ja tätini lähtevät mukaan. Nyt viikonlopun aikana täytyy ostella tuliaiset valmiiksi.

Viime syksynä kävin saattamassa tytön opiskelemaan Aberdeeniin eikä minulla ollut kovinkaan paljoa aikaa tutustua tarkemmin ympäristöön, mutta nyt on mukava lähteä katsomaan kuinka pitkällä kevät siellä on. Tein syksyllä matkasta kolme videota ja laitankin tähän linkin yhteen videoon, jossa on hieman kaupungista.

Pihallamme pörräävien fasaanirouvien määrässä on tapahtunut hieman lisäystä 😀

Kaivoin vähäiset pääsiäiskoristeet kaapista esille. Pääsiäisruohon laitoin viikko sitten itämään. Näytän videolla, miten kasvu on edistynyt.

Oikein leppoisaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!
Muistakaahan käydä äänestämässä. Itse käyn tänään.




32 kommenttia:

  1. Ihana kun pääset reissuun ja tytärtä tapaamaan <3
    Oikein ihanaa ja onnistunuttta reissua teille kaikille ihanNaisille naisille.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa reissua! Varmasti ihanaa päästä ihailemaan vähän pitemmällä olevaa kevättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. On ihanaa päästä piipahtamaan taas siellä.

      Poista
  3. Ai että. Pelkkä reissun odottaminen on niin kivaa :)

    Onnistunutta matkaa <3

    VastaaPoista
  4. Oi, sinulla onkin mukava reissu tiedossa! <3

    VastaaPoista
  5. Minulla kävi ohraruohon kanssa samoin. Heitin pois! En tiedä oliko huonoja/vanhoja siemeniä.
    Ihanaa matkaa/lomaa!❤✈️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku muukin oli huonolla menestyksellä kokeillut kasvattamista.
      Kiitos Sari <3

      Poista
  6. Ihanaa lomaa!!! Mä laitoin omaan blogiin Espanjasta juttua. Joten jäädäänpä kuulolle mitä kuulemme Skotlannista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku. Pitääpä tulla kurkkaamaan sinun reissupostausta :)

      Poista
  7. Sinulle on varmasti tulossa kiva reissu. Kiva kuulla sitten myöhemmin, miten matka meni. Rentoa lomaa!

    VastaaPoista
  8. Rentouttavaa lomaa😍 Täälläkin ois tarkoitus istuttaa pääsiäisruohoa, ohra ei onnistunut viime vuonna niin nyt perinteisesti rairuohoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu. Jännä juttu, miksi niin monella on ollut ongelmia ohran kanssa.

      Poista
  9. siis wau, ihana reissu teillä tiedossa. Oikein mukavaa ja turvallista matkaa teille sinne tyttären luokse. Jäädäänpä odottelemaan reissukuulumisia :)

    VastaaPoista
  10. Jihuu ihan mahtavaa reissua ja suloista jälleennäkemistä <3

    VastaaPoista
  11. Ihanaa reissua...ja jos joskus on pula reissukaverista niin pistäs viestiä ;)
    Hauskoja nuo fasaanit...ei onneksi vielä ihan meidän pihapiirissä tepastele, mutta syynä lienee nuo karvatassut.
    Hauskaa ja rentouttavaa lomaa <3

    VastaaPoista
  12. Ihanaa matkaa :) Varmasti siellä on kevät jo todella pitkällä. Teidän pihassa alkaa varmaan kohta kukkotappelut, kun niin monta kukkoa kilpailee.

    VastaaPoista
  13. Ihana video tuota Fasaanien melskettä minäkin ole seurannut meidän pihassa. Oikein hyvää lomaa:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista!