30.7.2015
Paluu lomareissusta ja arvontavoitto
Palasimme reilun 2 viikon reissusta. Olimme koko ajan Tornionjokivarren mummoloissa ja oli ihana nähdä sukulaisia ja ystäviä. Kiitoksia taas täysihoidosta sinne pohjoiseen <3
Aavasaksalla olimme reilun viikon ajan ja siellä tuli oltua paljon luonnossa, josta olenkin tehnyt monta postausta videoiden kera. Aavasaksan Kruununkierros on kierrettävä joka kesä, ainakin kerran tai kahdesti. Nyt tein siitä myös videon, joten voin palata pitkospuille vaikka kotisohvalta, jos tulee ikävä pohjoiseen. Tapasin myös T:n iDiS & iNTeRiÖÖRi -blogista. Oli oikein mukava porista ja aika hujahti kuin siivillä. Otetaanpa uusiksi, kun seuraavan kerran olen hoodeilla :)
Toinen viikko vietettiin Torniossa, josta minulla on tulossa postausta pian.
Reissussa on ihana olla, mutta oli kuitenkin kiva palata takaisin kotiin ja tyhjentää tavarat laukuista omille paikoilleen. Muutama lomapäivä on vielä jäljellä. Normaali arki koittaa kuitenkin maanantaina.
Sattuipa myös niin hyvä tuuri, että voitin Villejä Lupiineja -blogista kauniin rannekukkaron.
Sain musta-punaisen kukkaron, joka sopii minulle täydellisesti. Käytän paljon punaisia vaatteita ja asusteita, joten voin yhdistellä tätä monen asun kanssa. Kiitos Maritalle täydellisestä värivalinnasta <3 Kukkaro on Onnela Design valmistama.
28.7.2015
Onkijärvi
Kävin äitini kanssa ihanan rauhallisella järvellä, jossa on paljon korentoja.
Onkijärvi sijaitsee Övertorneålla. Tässä lyhyt video järvestä ja sen tunnelmasta.
25.7.2015
Luppiovaarassa
Ruotsin Övertorneålla on Luppiovaara, josta näkee hyvin jokaiseen ilmansuuntaan. Vaara on ihan erilainen kuin Aavasaksa. Kivet ovat kuin veitsellä leikattu kuutioiksi.
Tässä lyhyt video Luppiovaarasta. Huomasin, että jotakin vilahti bunkkerin ovella ja tarkistin myöhemmin hidastetusta kuvamateriaalista mikä se mahtoi olla :D
23.7.2015
Paperivalo
Sain appivanhemmilta syntymäpäivälahjaksi kauniin Paperivalon kynttilälyhdyn.
Tornion Karungissa on Paperivalon tehtaanmyymälä, josta lyhty on ostettu.
Yritys valmistaa käsin kauniita ja uniikkeja paperituotteita.
Ihanaa sytytellä kynttilöitä kun illat alkavat hämärtyä. Tästä lyhdystä valo siivilöityy kauniisti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
