17.5.2015

Näin tein liitutaulumaalia



Olen pitkään haaveillut kalkkimaalin kokeilemisesta. Meillä on useampi huonekalu, joka kaipaa tuunausta ja uutta väriä pintaan. Kalkkimaalia ei joka marketin hyllyltä löydy, enkä ole saanut aikaiseksi tilata sitä nettikaupasta. Kalkkimaali on myös kallista.

Tutustuin moneen amerikkalaiseen blogiin, jossa he olivat tehneet kalkkimaalia itse ja yrittivät tavoitella Annie Sloanin kaltaista kalkkimaalia. Monella bloggaajalla olikin resepti maalin tekemiseen, joten ajattelin myös itse yrittää tehdä maalia ja aloittaa kokeilun yöpöydästä.

Kalkkimaalin idea on, että se tekee pinnasta mattapintaisen ja samettisen. Huonekalusta tulee wanhan näköinen. Lopuksi huonekalusta voi halutessaan tehdä vielä kuluneemman, kun hankaa pintaa ja kulmia hiekkapaperilla. Huonekalujen viimeistelyyn suositellaan vahaamista, joka suojaa pintaa ja helpottaa käytettävyyttä. Kalkkimaali myös tarttuu vaativaankin pintaan, kuten lasiin, eikä maalattavaa pintaa tarvitse esivalmistella. Ei hiontaa eikä puhdistusta. Maali on riittoisaa ja myös kuivuu todella nopeasti. Tämä sopii siis minulle, kun haluan heti valmista.
Tulossa on postauksia, jossa kokeilen maalata erilaisia pintoja, mm. viilua.

Parhaimmaksi jauheeksi kehuivat kipsiä, joten ostin sitä rautakaupasta.
Aluksi kuitenkin kokeilin tehdä kipsistä liitutaulumaalia. Meillä sattui olemaan vielä mustaa seinämaalia tv-huoneen seinän maalaamisen jäljiltä. Ajattelin tutustua tässä tuunauksessa maalin koostumukseen ja huomaan miten maali käyttäytyy.

Liitutaulumaaliin minulla ei ollut minkäänlaista reseptiä, joten tein sekoituksen ihan oman mielen mukaan. Laitoin paljon kipsiä, että pinnasta tulee karhea. Kostealla rätillä pyyhkimisten jälkeen, kova karheus on vähentynyt. Pinnassa on kiva tekstuuri.
Liitutaulua on piirrelty ja pyyhitty nyt noin 10 kertaa. Huomasin, että liidusta jää suttuisuutta taulun pinnalle. Jos se häiritsee, en suosittele tekemään tästä ainakaan kovaan käyttöön tulevaa liitutaulua. Sisustustauluna menee mainiosti.

Voi olla, että erilaisella sekoitussuhteella olisi tullut parempi lopputulos.
Kokeilen tänään tehdä myös toisen taulun, johon laitan vähemmän kipsiä. Pysy siis kanavalla, jos haluat tietää miten toisen kokeilun kanssa käy. Näitä voi tehdä myös eri värisistä maaleista, mitä sattuu kotoa löytymään. Maalin täytyy kuitenkin olla vesiohenteista. Kaupan liitutaulumaaleista minulla ei ole kokemuksia.

Tässä videossa sekoitan maalin ja maalaan vanhan taulun lasipinnan.
Lopuksi testaan onnistuiko kokeilu. Videolla myös muutamia huomionarvoisia seikkoja.

Tähän maalisekoitukseen käytin Tikkurilan puolihimmeää Remontti-Ässää.

liitutaulumaali


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista!