Ruususen untako tässä vedellään? No ei nyt sentään.
Välillä tuntuu kyllä olo aika vetämättömältä ja ajatus katkeilee. Somessa en ole ehtinyt tai jaksanut paljonkaan pyöriä. Töitä olen paiskinut ja joka viikonloppu on ollut jotain menoa. Lauluharkkoja ennen 10.5. konserttia ja sen semmoista. Onneksi tämä on kuitenkin ohimenevä tila ja helpottuu ennen pitkää.
Pikkuhiljaa ollaan mietitty ylioppilasjuhlien tarjoiluja ja järkkäilyjä. Juhlasankarin mekkokin on vielä hankkimatta.
Sainpa kuitenkin väsymyksestä huolimatta kursittua kasaan perjantaivideon.
Mukavaa viikonloppua!
Oho olipas siinä makaroonia kerrakseen.
VastaaPoistaToi karkki on mieheni lemppari ja minä taas rakastan kuivalihaa.
Kuivaliha on ihanaa! Syön yhden tuollaisen pötkön yhdeltä istumalta :D
PoistaKiitos hauskasta päivän aloituksesta - nuo linnut oli niin hauskoja 😂. Täytyu näitä videoita aina esitellä tuolle ukkokullallekin, kun ihmettelee nauruhepuleitani.
VastaaPoistaKauhukseni huomasin, että viime viikon video onkin jäänyt välistä. Asia täytyy korjata.
Aurinkoista viikonloppua ja onnea mekon metsästykseen 😊
Eläimiä on niin hauska kuvata ja editoida :D
PoistaKiitos Tuija 😃
Eipä ole hetkeen tullutkaan tehtyä lasagnea.
VastaaPoistaSe on niin herkkua.
Aurinkoista perjantaita.
Kiitos Outi!
PoistaNam herkkua itsetehty lasagne. Kiva video jälleen. Toivotaan, että löyätte mekon viikonloppuna, niin on se hankinta tehtynnä. Leppoisaa viikonloppua ♥
VastaaPoistaHuomenna jos ei löydy, niin sitten täytyy jo teettää :D :D
PoistaKiitos äiskä ♥︎
Ihania nämät sinun videot <3 Eilen sinua aattelinki ko poljethiin Aavasaksaa kohti. Kohta met herkuttelemma taas vaaran päälä, eikö? Son kesäki varsin. Tai no ei uskos ko varphaat meinasi paleltua lenkkareissa eilen, oli mahoton vinkka!
VastaaPoistaToivottavasti kläninki löytyy, son ressaavaa hommaa hakea sitä...tyttären rippimekko tilathiin lopulta ulkomailta. Hyvät viikonloput, halit <3
Kiitos T ♥︎
PoistaKylläpä me taas kesälä pöyrähethään Aavasaksala mukka. Käyhäämpä taas ryystämässä nisukahvit vaaranpäälä 😃 Täälä jo valkovuokot kukkiva. Ei vielä tarkene kuitenkhaan paitahihasilla mennä kartanolle. Eikhään me huomena se kläninki löyetä.
Olen myös jo alkanut suunnittelemaan tarjoiluja ja muita ylppäreihin.
VastaaPoistaMekkoa pitäisi lähteä tytölle etsimään.
Hyvältä näytti lasagne!
Ostan myös paljon pasta tuotteita kaappiin jemmaan. Pasta ruuat on minun herkkua!
Mukavaa perjantaita sinulle!
Kiitos Sari!
PoistaPasta on siitä hyvä, kun se säilyy pitkään. Sitä on pakko ostaa, kun sattuu hyvä tarjous kohdalle :D
Italialainen ruoka on minunkin yks lemppariruoista.
Oot kyllä viitseliäs, kun teet lasagnenkin ihan kokonaan itte. Ja miten saatkin ihan tollasen perusruuanlaitonkin näyttämään niin kivalta näissä videoissa. Melkein tekis itekin mieli heti pilkkoa jotain :)
VastaaPoistaLintuvideon syöksylaskija oli mainio :D.
Rentouttavaa viikonloppua!
Kiitos Annukka 😄
PoistaTulee maukkaampaa, kun tekee itse aidoista raaka-aineista. Välillä kuitenkin on pakko turvautua puolivalmiiseen sapuskaan.
Linnut anteenilla oli hauskat tai ne äänet ja se ohi lento :).
VastaaPoistaKyllä se kolttu löytyy ko että lähe merta eemmäs kalaan(eikös niin pruukaa käyä).
Hih, kiitti täti 😄
PoistaHuomena sen koltun on löy'yttävä ko Helsinkhiin saakka lähethään hakehmaan.
Teeppä lasagnea. Se on hyvää :)
VastaaPoistaTipusilla on nyt kevättä rinnassa :D
Halosellakin käytiin pyörähtämässä, mutta ei oikein iskenyt, ainakaan sen liikkeen valikoima.
Juu se on haastavaa löytää tyttärille kolttuja, koska heillä on aina jokin tietty mielikuva mekosta ja sitten kaupoissa ei olekaan sitä mielikuvan mekkoa. Mutta kyllä meidänkin tyttärelle aikanaan löytyi yomekko, niin kyllä löytyy teillekin.
VastaaPoistaAah lasagnea <3
Sepä se. Ja sitä täydellistä haetaan vaikka kiven alta kissojen ja koirien kanssa :D
PoistaEiköhän se oikea tule vastaan :)
Namin näköinen lasagne :) Joskus, kun etsii kovaan jotain, ei meinaa millään löytää sopivaa ja,sitä oikeaa. Mulle löytymekko bubbleroomilta. Tsemppiä mekon metsästykseen!Ihanaa viikonloppua <3
VastaaPoistaSe on monesti totta. Ja sitten kun ei etsi, niin ihan varmasti tulee jokin kiva mekko vastaan ihan lähimmästä kaupasta :) Paitsi lähimmät kaupat on tässä tapauksessa jo koluttu läpi :D
PoistaKiitos Jaana ♥︎
Kiva video. Munkin pitäisi löytää jostain uskallus tehä videoo.
VastaaPoistaKiitos Satu!
PoistaRohkeasti vain kokeilemaan.
Äh, istun junassa ja verkko niin huono, että videota pitää katsoa toisella kertaa. Joka tapauksessa täälläkin kevätväsymys ollut vauvana. Tarkoituksella pientä irtiottoa myös somesta pitänyt. Ehkä se tästä hiljalleen, kun kevät pääsee kunnolla käyntiin :)
VastaaPoistaSitä on nyt liikkeelä. Tsemppiä teille!
PoistaIhanaa tulevaa viikkoa <3
VastaaPoistaKiitos paljon, Katja! Samoin sulle ❤︎
PoistaHeh, heh naurattaa nuo pikkulinnut :D :D
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikkoa!
Ne olikin aika veitikoita :D
PoistaKiitos, samoin sinulle rva Kepponen!
Reipasta alkanutta viikkoa! Itse olen flunssasta väsy, ehkä tämä tästä. Jaksuja <3
VastaaPoistaKiitos, flunssa iski minullekin eilen. Nukuin tänään koko päivän ja olo tuntuu vähän paremmalta.
PoistaJaksuja myös sulle ❤︎
Hauskat lintuvideot :) Kevättä todellakin ilmassa. Onnea mekon metsästykseen. Terkuin Liisa
VastaaPoistaKiitos Liisa :)
PoistaPaukut on täälläkin väklistä vähissä, mutta kyllä se siitä, jos saa välillä kunnon yöunet. Ostettiin juuri Tukholman reissulla tyttärelle yo-mekko ja se oli helpotus kun löytyi, joten I feel for you! Toiselle, yläasteen päättävälle tyttärelle ostimme eilen juuri kankaat ja teen hänelle oman mekon ja itsellekin pitäisi kai ommella. Aika alkaa olla kohta siinäkin kortilla! Mutta eiköhän myö jakseta, eikö?! Tsemppiä!
VastaaPoistaKiva, että löysitte mekon helposti.
PoistaMinulta ei mekon ompeleminen luonnistuisi kovin helposti :) Olet kyllä taitava!
Kyllä me jaksetaan, tsemppiä sinnekin !
Tosi hienoja noi videot��Innolla aina odotan seuraavaa!Lintuvideo oli hulvaton��Ja lasagnen teon sait näyttämään tosi helpolta.Täytyy varmaan itsekin kokeilla��Toivottavasti löydätte mieleisen mekon!
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista, Anniina ♥︎
PoistaLasagnen teko ei ole kovinkaan vaikeaa. Kannattaa kokeilla valmistaa itse.
Mekko on edelleen löytämättä, mutta eiköhän se pian löydy. Yksi paketti on tulossa postissa :)
Itse tehty lasagne ja guacamole on täälläkin vakkari herkkuja. :)
VastaaPoistaTsemppiä mekon metsästykseen!
Kiitos, Taina :)
PoistaEnpäs ehtinyt aiemmin kurkkaamaan videotasi, mutta nyt sekin on korjattu. Hyvältä näyttää lasagne! Se olikin ala-asteella yksi lemppariruuistani.
VastaaPoistaMuistan vieläkin oman tuskasteluni yo-mekon hankkimisen kanssa, löytyihän se lopulta viikko ennen juhlia... Nyt ammattikorkeasta valmistuessani en ottanut mekosta stressiä vaan laitoin päälle kirpparilta aiemmin 4 eurolla löytämäni mekon, jota on tullut käytettyä useasti sen jälkeenkin. Toivottavasti teillä kuitenkin tärppää pian mekon kanssa! :)
Menipä sulla mekon hankkiminen täpärälle :D Onneksi kuitenkin löytyi.
PoistaMeillä on tarkoitus ostaa myös ihan sellainen perus nätti mekko, mutta niissä on ollut aina jokin yksityiskohta, joka häiritsee. On ollut yksi ihana mekko, joka on ollut epämiellyttävä päällä. Toinen mekko on ollut ihana, mutta kun siinä ei ole minkäänlaista vuorta, sinne alle olisi keksittävä jotakin ettei kaikki alusvaatteiden saumat paista kankaan läpi. On ollut liian isoja (eikä pienempää kokoa enää ole), tai päinvastoin. Raah...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOi miten herkulliselta näytti lasagne!Itsetehty salsa on kyllä ihan parasta :)Vähänkö nauratti tirput ;)Ihanaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos. Tirppuja oli kyllä hauska seurailla :D
PoistaIhanaa viikkoa myös sulle!