Voi kun tuli niin mieleen oman esikoisen juhlat vuosi sitten! Kyllä yo- juhlat ovat ihania. Joko teillä on pääsykokeissa käyty? On se hurja kevät nuorille, kun ensin pitää valmistautua kirjoituksiin ja sitten vielä pääsykokeisiin...
Itse olen käynyt yo-juhlissa vain kaksi kertaa. Ensimmäisistä on yli 20 vuotta aikaa ja toisistakin yli 10 vuotta :) Ihana juhlia kovan lukutyön päättymistä. Tytär on saanut yliopistopaikan Skotlannista. Odotellaan vielä viimeistä vahvistusta, kun yo-todistus on käännätyksessä. Sitten ensimmäinen lintunen lentää pois kotoa, haikeaa...
Hurjan homman olet tehnyt, kun kaikki tarjoilut olet itse tehnyt :D Kaunis on äiti ja tytär. Muistan viime kesäisissä yo-juhlissa, kun ylioppilaan äiti piti puheen, niin itkin. Sen verran kauniisti hän pojastaan puhui. Oikein harmittelin, kun en osaa itse niin hienosti asetella sanoja.
Paljon kiitoksia Tuija ♡ En ole hyvä puhuja, enkä minäkään osaa asetella sanoja niin hienosti kuin jotkut. Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka löytävät juuri oikeat sanat joka tilanteeseen. Halusin kuitenkin pitää puheen, kun on niin tärkeästä päivästä kyse. Ääni välillä murtuen yritin pitää itseni kasassa :)
Ihana video, onnea vielä tyttärelle ja vanhemmille ja kyllä olette kauniita molemmat, äiti ja tytär. Heh nuo Fazun kompensaatiot on aika pienet, siitä lähettämisen vaivasta, mutta hienoa, että vastaavat. :)
Kiitos Satu, sattuipa somasti, että oli tuttu sattunut kuvaan :) Tukkimiehentäit on somia ötököitä. Leikittiin niillä jatkuvasti lapsena. Niitä on nyt näkynyt pihallamme aika usein, johtuen varmaan tuoreesta kuorikatteesta :D
Onpa siellä ollut ihanat herkut juhlissa. Meidän yo-juhlista on jo kolme kevättä aikaa. Niin se vain aika menee. Silti ne ovat vielä muistissa, ja ovat varmaan läpi elämän. Ensi keväänä tytär valmistuu ja sitten on uudet juhlat tiedossa.
Olipa taas niin hienoa video! Siinä on saanut kakkua leipoa monenmoista ylioppilasjuhliin, näyttivät niin herkullisilta. Kuin myös pizzat. Oli ihienoa kuulla "Gaudeamus Igitur... " Se on ylioppilasjuhlien helmi! Kiitos paljon katselukierroksesta. Ihanaa viikonloppua!
Kivat juhlat ja maukkaan näköisiä herkkuja! Niin oli tyylikkäänä äiti ja tytär, hyvä asuvalinta :) Voi öttiäinen, päivän piristys tuo kohta :D On kyllä hyvä reklamoida jos aihetta, itsekin niin tehnyt ja pääsääntöisesti aina saa jotain hyvityksesi! Mukavaa sunnuntaita :)
Kiitos Maiccu ♡ Löysin loppuviimein oman mekkoni vaatekaapin kätköistä. Olin tilannut mekon pari vuotta sitten alennusmyynnistä enkä ollut pitänyt sitä aiemmin päälläni. Nyt tulikin käyttöä sillekin :D Ihanaa sunnuntaita!
OOnnea ihan miljoonasti ylioppilaalle ja koko perheelle. Ihanat juhlat ja ihania tarjottavia. Toi edellisen postauksen yllätyslahja oli tosi hauskta. Ihania kesäpäivä Kati sinulle
OOnnea ihan miljoonasti ylioppilaalle ja koko perheelle. Ihanat juhlat ja ihania tarjottavia. Toi edellisen postauksen yllätyslahja oli tosi hauskta. Ihania kesäpäivä Kati sinulle
Voi kun tuli niin mieleen oman esikoisen juhlat vuosi sitten! Kyllä yo- juhlat ovat ihania.
VastaaPoistaJoko teillä on pääsykokeissa käyty?
On se hurja kevät nuorille, kun ensin pitää valmistautua kirjoituksiin ja sitten vielä pääsykokeisiin...
Itse olen käynyt yo-juhlissa vain kaksi kertaa. Ensimmäisistä on yli 20 vuotta aikaa ja toisistakin yli 10 vuotta :) Ihana juhlia kovan lukutyön päättymistä.
PoistaTytär on saanut yliopistopaikan Skotlannista. Odotellaan vielä viimeistä vahvistusta, kun yo-todistus on käännätyksessä. Sitten ensimmäinen lintunen lentää pois kotoa, haikeaa...
Upeat juhlat teilläkin oli! Ja ihanat tarjoilut!
VastaaPoistaÄiti ja tytär olivat kauniita!
Suolaiset piirakat näytti niin herkuilta! Ja upea täytekakku! Hienosti koristeltu!
Onnittelut vielä valkolakille ja äidille!❤️
Voi kiitoksia Sari ♡
PoistaUpean näköiset juhlat <3
VastaaPoistaKiitos paljon Outi ♡
PoistaHurjan homman olet tehnyt, kun kaikki tarjoilut olet itse tehnyt :D Kaunis on äiti ja tytär. Muistan viime kesäisissä yo-juhlissa, kun ylioppilaan äiti piti puheen, niin itkin. Sen verran kauniisti hän pojastaan puhui. Oikein harmittelin, kun en osaa itse niin hienosti asetella sanoja.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua <3
Paljon kiitoksia Tuija ♡
PoistaEn ole hyvä puhuja, enkä minäkään osaa asetella sanoja niin hienosti kuin jotkut. Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka löytävät juuri oikeat sanat joka tilanteeseen. Halusin kuitenkin pitää puheen, kun on niin tärkeästä päivästä kyse. Ääni välillä murtuen yritin pitää itseni kasassa :)
Vau, upeat juhlat! Teetkö kyllä hienoja, laadukkaita videoita. Taitavaa!
VastaaPoistaVoi kiitos Satu ♡
PoistaUpeat juhlat!
VastaaPoistaIhana video, onnea vielä tyttärelle ja vanhemmille ja kyllä olette kauniita molemmat, äiti ja tytär. Heh nuo Fazun kompensaatiot on aika pienet, siitä lähettämisen vaivasta, mutta hienoa, että vastaavat. :)
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua ja pupusia. <3
Kiitos Tiia ♡
PoistaOlihan se kiva yllätys, että jollakin tapaa kompensoivat vaikka suurin osa karkkipussin sisällöstä oli ihan normimatskua :)
Olipa hauska käydä ylppäreissä näin virtuaalisestikin :) - yhdet kävimme livenä :D
VastaaPoistaHyvältä näytti! Onnea yo:n tulevaisuuteen.
Kiitoksia Väkertäjä :)
PoistaVoi nam kuinka paljon herkkuja <3 Onnea ylioppilaalle!
VastaaPoistaKiitos Satu-Johanna ♡
PoistaUpeasti koristeltuja kakkuja! ♥♥
VastaaPoistaVoi kiitoksia ♡♡
PoistaKiitos Satu, sattuipa somasti, että oli tuttu sattunut kuvaan :)
VastaaPoistaTukkimiehentäit on somia ötököitä. Leikittiin niillä jatkuvasti lapsena. Niitä on nyt näkynyt pihallamme aika usein, johtuen varmaan tuoreesta kuorikatteesta :D
Hienot juhlat! Onnea onnea!
VastaaPoistaMukavaa perjantaita!
Kiitos paljon Satu!!
PoistaOnpa siellä ollut ihanat herkut juhlissa. Meidän yo-juhlista on jo kolme kevättä aikaa. Niin se vain aika menee. Silti ne ovat vielä muistissa, ja ovat varmaan läpi elämän. Ensi keväänä tytär valmistuu ja sitten on uudet juhlat tiedossa.
VastaaPoistaKiitos Aikku :)
PoistaKaunista, herkullista ja herkkää.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Kiitos marliska :)
PoistaIhana video! Paljon onnea ylioppilaalle ja myös äidille! <3
VastaaPoistaKiitos Marita ♡
VastaaPoistaOnnea Ylioppilaalle ja voi mitkä herkut <3
VastaaPoistaKiitos paljon Souliina ♡
PoistaOlipa taas niin hienoa video!
VastaaPoistaSiinä on saanut kakkua leipoa monenmoista ylioppilasjuhliin, näyttivät niin herkullisilta. Kuin myös pizzat.
Oli ihienoa kuulla "Gaudeamus Igitur... " Se on ylioppilasjuhlien helmi!
Kiitos paljon katselukierroksesta.
Ihanaa viikonloppua!
Ja paljon onnea ylioppilaalle!
PoistaPaljon kiitoksia Tuula ♡
PoistaIkimuistoiset juhlat teillä takana :) Aikamoisia herkkuja olit tehnyt. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Jani :)
VastaaPoistaUpeat juhlat teillä ja ihanat tarjottavat!
VastaaPoistaKiitos Helmis
PoistaKivat juhlat ja maukkaan näköisiä herkkuja! Niin oli tyylikkäänä äiti ja tytär, hyvä asuvalinta :) Voi öttiäinen, päivän piristys tuo kohta :D On kyllä hyvä reklamoida jos aihetta, itsekin niin tehnyt ja pääsääntöisesti aina saa jotain hyvityksesi! Mukavaa sunnuntaita :)
VastaaPoistaKiitos Maiccu ♡
VastaaPoistaLöysin loppuviimein oman mekkoni vaatekaapin kätköistä. Olin tilannut mekon pari vuotta sitten alennusmyynnistä enkä ollut pitänyt sitä aiemmin päälläni. Nyt tulikin käyttöä sillekin :D
Ihanaa sunnuntaita!
Olipa upeat juhlat ja tarjottavat :) Onnea uudelle ylioppilaalle ja myös vanhemmille. Liisa
VastaaPoistaOOnnea ihan miljoonasti ylioppilaalle ja koko perheelle. Ihanat juhlat ja ihania tarjottavia. Toi edellisen postauksen yllätyslahja oli tosi hauskta. Ihania kesäpäivä Kati sinulle
VastaaPoistaOOnnea ihan miljoonasti ylioppilaalle ja koko perheelle. Ihanat juhlat ja ihania tarjottavia. Toi edellisen postauksen yllätyslahja oli tosi hauskta. Ihania kesäpäivä Kati sinulle
VastaaPoistaKiitos Liisa ja Kaisa <3
VastaaPoistaUpeat juhlat. Wau.
VastaaPoistaKiitos Maiju <3
PoistaIhanat oli juhlat ♥
VastaaPoista