3.3.2017

Hyviä uutisia sisäilmaongelmaan liittyen

Viikko hujahti taas nopeasti ja toivottavasti ensi viikko hujahtaisi vieläkin nopeammin, sillä ensi viikon perjantaina meidän toimiston porukka kantaa kimpsunsa toisiin toimistotiloihin. Käyn myös ensi viikolla työpaikalla pakkaamassa oman huoneeni tavarat muuttolaatikoihin ja laittamassa kaiken kuntoon muuttomiehiä varten.

Ihanaa päästä taas saman katon alle työkavereiden kanssa. Olen niin kiitollinen, että työnantaja on tehnyt asialle kaiken voitavan ja kun se ei auttanut, niin toivottavasti tästä muutosta on apua ja uusissa tiloissa on hyvä olla.

Tässä vähän taustaa tästä minun sisäilmaoireiluista. Minulla ei syyskuussa flunssa meinannut parantua millään ja lokakuussa kiinnitin huomiota, että viikonloppuna oli normaali olo, mutta työpaikalla lähti ääni ja tuli kuiva yskä. Ja tämä toistui joitakin viikkoja, jolloin lähdin toimistolta evakkoon muistaakseni 26.10. Pari kuukautta vierähti kotona etätöiden merkeissä ja palasin takaisin työpaikalle ilmastointikanavien puhdistamisen jälkeen, mutta siitä ei ollut apua.
Vuoden vaihteesta saakka olen taas tehnyt etätöitä toisessa työpisteessä erossa kollegoista, joka on ollut hankalaa meille kaikille. Ihanaa, että tätä kestää enää viikko.

Eilen olin aikuistubettajien kanssa Yle Radio Suomen haastattelussa. Harmillista, että en kuunnellut haastattelua aamulla eikä sitä ei löydy Yle Areenastakaan, että voisin sen kuunnella jälkeen päin. Päästiin kuitenkin vielä Yle Uutisiin ja sen jutun pääset lukemaan tästä linkistä.

Mukavaa viikonloppua!



P.S. Sain vihdoin myös tehtyä YouTube-kanavalleni lyhyen esittelyvideon.




20 kommenttia:

  1. Ihanat videot. Peukun nosto esimiehellesi, että on työtilat hyvin järjestänyt.
    Ihanaa viikonloppua Kati ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3
      Kyllä, kaikissa työpaikoissa ei valitettavasti ole asiat näin hyvin, kuin meillä.

      Poista
  2. Tuo on nykyään niinnyleistä. Täällä mwidän kaupungissa meudän päiväkoti alkaa olla ainoa päiväkoti, jossa ei ole sisäilmaongelmia. Toivottavasti kaikki sujuu jatkossa hyvin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita. Niin on. Aivan järkyttävää, kuinka huonoissa rakennuksissa lapset joutuvat viettämään päivänsä :/
      Toivotaan, että uudessa paikassa on hyvä olla.

      Poista
  3. Todellakin hyviä uutisia! Vähän niinkuin uuden alku, kun olette taas kaikki koossa ja saa taas hengittää vapaasti.

    Mukavaaa maaliskuun ekaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka.
      Uuden alku tosiaankin. En malttaisi odottaa.

      Poista
  4. Hienot videot! Kiva, että sisäilmaongelma on vihdoin kunnossa.

    VastaaPoista
  5. Meillä on tuota samaa currytahnaa.
    Kiva, kun pääsette uusiin tiloihin.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Onpa mahtavaa kuulla, että pääsette vihdoin uusin tiloihin.
    Eikös noi lintuparat asustelleet teillä vuosi sittenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna oli kolme fröökynää :D
      Niitä ei viime vuonna näkynytkään näin usein, kuin nyt. Olivat puskissa piilossa.

      Poista
  7. Ikäviä nuo sisäilmaongelmat.On itselläkin kokemusta niistä.Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku. Aika moni joutuu valitettavasti elämänsä aikana kärsimään ongelmasta.

      Poista
  8. Terveiset täältä Fuerteventuran lomareissulta. Yhteydet pelaa melko mukvasti, hieman pätki tuo videosi. Mies sanoo tuossa vierellä, että olisipa tässä nyt Katin kanaruokaa. All inclusive-sapuskat eivät ole ihan meidän makuumme, mutta eipä tässä nyt nälässäkään olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos Ansu!
      Pistän postissa tulemaan teille kanaruokaa :D :D
      Oikein mukavaa loman jatkoa teille <3

      Poista
  9. Onpa ihana, kun pääsette uusiin tiloihin <3 Työkaverit ovat niin tärkeitä ja totta kai työympäristön puhtaus! En ole täällä nyt juuri nyt hetkeen käynyt, kun yömyöhään olen välillä käynyt blogeissa, niin en ole uskaltanut videota katsella, ettei kukaan herää. Ihanaa nyt taas käydä täällä, kun olen liikkeellä ihmisten aikoihin. Kiitti ruokavinkistä, taidanpa käyttää kookosmaidon huomenna broileriin, kun sellainen on kaapissa :) Ihanaa iltaa Kati <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jaana. Sinun täytyy hankkia kuulokkeet :D
      Meillä kookosmaitoa kuluu litrakaupalla kuukaudessa. Se on niin hyvää :)

      Poista
  10. Hieno juttu, että pääsette uusiin tiloihin ja pääset työkavereiden seuraan. Se on kuitenkin myös sosiaalinen asia. Ihanaa viikkoa sinne sinulle Kati <3 Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ihanaa, enää huominen, niin päästään muuttamaan :)

      Poista

Kiitos kommenteista!