1.1.2017

Vuosi vaihtui


Oikein hyvää uutta vuotta kaikille 💖
Katselin mielenkiinnon vuoksi, mitä blogissani on katsottu viime vuonna eniten. Kaikista katsotuimmat sivut liittyivät tuunausjuttuihin.

Kiitos tuhannesti kaikille, jotka olette vierailleet blogissani ja jaksaneet jättää kommentteja.

Eniten oli katsottu suodatinpussivalaisinta.






















Toiseksi eniten oli katsottu suodatinpusseista tehtyä kranssia. Kolmanneksi eniten nojatuolin kankaan maalaamiseen liittyvää postausta. Neljäntenä oli risiiniöljyllä tehty testaus. Kaikki nämä ovat olleet 2015 vuoden postauksia.

Vuoden 2016 katsotuin postaus oli suklaakranssi, jonka tein ihan äskettäin.

Uusi vuosi vaihtui leppoisissa tunnelmissa kotona.
Nuoriso oli juhlimassa ystäviensä kanssa vuoden vaihtumista.

Kävimme sentään miehen kanssa katsomassa Järvenpään kaupungin järjestämää upeaa ilotulitusta. Oltiin niin myöhään liikkeellä, että ei ehditty paraatipaikalle, joten alku jäi ilotulituksesta kuvaamatta. Loppuhuipennushan on kuitenkin se paras kohta ilotulituksesta, joten sen ehdin saada videolle talteen.

Täytyy todeta, että tämä oli elämäni upein näkemäni ilotulitus.
Ilotulitus räiskähti taivaalle Jean Sibeliuksen Finlandian sävelten siivittämänä, mutta valitettavasti musiikkia ei tässä pätkässä kuulu, kun olimme niin kaukana.




18 kommenttia:

  1. Upea ilotulitus sielläkin, mut Kotkassa oli myös mahtava. Hyvää alkanutta vuotta 2017. ♥

    VastaaPoista
  2. Onnellista uutta vuotta 2017, Kati!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2017 sinulle Kati!

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset tuunauspostaukset tuntuvat olevan suosittuja ja mielellään niitä itsekin luen.
    Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle ja kiitos ihanasta blogistasi <3

    VastaaPoista
  5. Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle ja blogillesi!❤🎆

    VastaaPoista
  8. Onnea ja iloa uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  9. Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Hyvvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  11. Me ei nähty tänä vuonna raketin rakettia, pauketta kuultiin kyllä. Oltiin jo untenmailla puolen yön aikaan, niin hurjia juhlijoita me ollaan.

    Oikein mahtavaa uutta vuotta sinulle Kati <3

    VastaaPoista
  12. Hyvää uutta vuotta ja loppiaista sinulle Kati!

    VastaaPoista
  13. Eipä tullut raketteja nähtyä, kun uni voitti jo ennen puolta yötä. Hyvää uutta vuotta sinulle Kati :) Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista!